Kevätretki Tuusulan 19.05.22

Lottamuseo ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisö

Retkemme alkoi tutustumisella Lottamuseoon. Museossa meillä oli opastettu kierros. Saimme kuulla suomalaisen naisen tarinan. Naisen yhteiskuntavastuun historiaa. Näyttelyssä historiaa elävöittivät lottien tarinat.

Kanttiinin Syväranta-salissa nautimme lounaaksi riistakäristystä perunamuusilla ja puolukkasurvoksella.

Lounaan jälkeen tutustumme Lottapuotiin sekä pihapiirissä olevaan Lottatupaan.

Seuraava kohteemme oli Tuusulanjärven rannalle vuonna 1902 valmistunut taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen erämaa-ateljee. Halosenniemi on kotimuseo, joka toimii myös taidemuseona.

Matkan varrella oli myös runoilija J.H. Erkon vuonna 1902 valmistunut taiteilijakoti. Siellä tutustuimme mm. ”Tuntematon suunnittelija Martta Wendelin” -näyttelyyn. Jokainen meistä sai muistoksi J.H. Erkon runon.

Muutamat kävivät vielä tutustumassa Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Kivi asui siellä vain elämänsä viimeiset kuukaudet vuonna 1872.

Aurinkoinen sää suosi matkaamme.

Liisa

ALLIEN KÄVELYRETKET

Kanta – Tampellan alue tutuksi

Sumeliuksen Senioriklubi ry:n Alli-ryhmä (Allien kuntosaliryhmä) muutti tänä syksynä (2020) kuntosaliharjoittelun liikunta- ja kulttuuriryhmäksi, koska koronan vuoksi Arttelin kuntosalilla ei ollut kyllin turvallista käydä.

Ensimmäinen kävelyretki suuntautui 27.10. – 20 Tampellan alueelle. Kokoonnuimme Pellavantorille. Ihastelimme Hans Christian Bergin valonkehrä-veistosta, jonka Berg veisti vuonna 2010. Silmäilimme torin alueella aiemmin rakennettuja tehdasrakennuksia. Silmäilimme myös Juicen kirjaston kylttiä. Juicen nimeä kantava kirjasto sijaitsee Pellavantorin laidassa. Arto Huhtinen on lahjoittanut kirjastolle kokoelman Juicen kirjoittamia kirjoja mm. matka- ja ruokareseptikirjoa.. Kirjastossa on laaja kokoelma Juicen itsensä hankkimia keitto- ym. ruokaan liittyvä kirjallisuutta. Juicen yksi harrastus oli ruoanlaitto.

Pellavantorilta nousimme kivisiä portaita ylös Herrainmäelle, jossa ihailimme entisten Tampellan johtajien asuintaloja, joista useimmat edustavat jugend-tyyliä. On varmaan ollut viihtyisää asua Herrainmäellä; upea näköala Näsijärvelle, lähes täydellinen rauha keskellä kaupunkia. Johtajien aika Herrainmäellä on lähes täydellisesti mennyttä aikaa. Nyt nämä kauniit puutalot ovat myynnissä.

Retkemme jatkui Ranta-Tampellan alueelle. Kanava-sillalta kurkimme kanavaan. Mietimme, jaksavatko hiljattain rakennettujen hyvinvointitalojen senioriasukkaat nauttia mahtavasta näköalasta Näsijärvelle!

Kävelimme kohti Tammerkoskea, jonka rannalla pysähdyimme Entisen Majurin Telakan kohdalla. Vastapäisellä rannalla on Mältinrannan avantouintiranta. Tuumimme, ettei Mältinranta taida soveltua lasten uimiseen. Virta koskessa on melkoinen – ainakin ajoittain.

Tunsimme historian havinaa Riitan kertoessa ensimmäisen laivan tarinaa; höyrylaiva Ahdista, jonka visiiri löytynee vielä Vapriikista. Kuljimme jutustellen koskenrantaa vanhan masuunin paikkeille. Ihastelimme Kalle Päätalonkirjojen henkilöiden figuureja kallion reunamalla. Kierrettiin Tampellan entisen työntekijän Alexandra Siltasen puistokin ja todettiin Juicen istuttaman omenapuun paikka hänen viimeisen asuntonsa lähellä. Luettiin masuunin historia seinässä olevasta laattakirjoituksesta. Todettiin, että vanha höyryveturi on tuotu Vapriikin eteen entiseltä paikaltaan veturihallin edestä.

Käytiin Miljoonatorillakin, jonne tepastellessamme muistelimme tehdasmyymälän ihania tuotteita. Kulkiessamme Liinatehtaanpuiston läpi vesiturbiini aiheutti kummastelua, jopa hämmästystä. Sitten nousimme Massunmäelle, jonka virallinen nimi on Tehtaanmäki, pysähdyimme ihailemaan syksyistä maisemaa ja kuvittelemaan asuinalueella elettyä vilkasta elämää. Alue oli Herrainmäen vastakohtana työväestön asuinalueelle. Siellä ei ollut lainkaan katuja, vaan posti kulki perille nimettyjen rakennusten mukaan esim. talo B 37 tai A 15. (numerointi todennäköisesti osoitti rakentamisvuotta).

Alueella oli vuodesta 1905 lähtien kolme vesipistettä, joita kutsuttiin kaivoiksi. Oli yhteinen ulkokäymälä, pesutupa, pakari ja mankeli. Asunnot olivat enimmäkseen keittiö ja kamari, jotka lämmitettiin itse hankituilla puilla. Alueella oli myös yksinäisille naisille tarkoitettu kaksikerroksinen Piikala-niminen talo. Monen talon ovenpielessä tai ikkunan alla oli kukkamaa. Jotkut kasvattivat porkkanoita, sipulia ym.

Harrastusmahdollisuudet olivat erinomaiset (uinti, hiihto, mäenlasku). Alueella asui aikanaan kaksi olympiavoittajaakin - Lydia Wideman ja Pentti Lammio.

Vuorikadun sauna oli ahkerassa käytössä.

Massunmäen puutaloja alettiin 1970-luvun alussa purkaa korkeiden kerrostalojen tieltä. Vähitellen Massunmäki oli vain muisto entisten asukkaiden mielissä.

Kierroksen lopuksi ennen kuin kipaisimme Riitan asunnolle veteraaneille lähetettävien Itsenäisyyspäivän tervehdysten kirjoitustalkoisiin, pysähdyimme pienen Merenneito-patsaan äärelle. Patsas, jonka on veistänyt Milja Aarnio vuonna 1965, sijaitsee Oikeustalon edessä pienessä vesialtaassa. Altaan vieressä ovat Tampellan edeltäjän Tammerfors Linne och Jern Manufaktur Aktiebolagin perustajien Adolf Törngrenin ja Gustaf August Wasastjernan rintakuvat vartioimassa Merenneidon turvallisuutta.

Päätimme myös, että seuraavan viikon kävelyretki suuntautuu kohti Näsijärven rantaan Onkiniemen alueelle.

Jutun kirjoitti Riitta Lehto, joka oli retken vetäjänä. Juttua ”editoi” Sirkka Merikoski

*******************************************************************************************

Ihasteltiin Näsijärven alueen kauneutta!

Alli-ryhmän toinen torstain kävelyretki, joista on muodostumassa kulttuuriretkiä, suuntautui 5.11.2020 Särkiniemen, joka aikaisemmin oli saari, Onkiniemen ja Santalahden alueelle. Kokoonnuimme Onkiniemenkadun ja Paasikivenkadun kulmassa, josta kävelimme kohti Näsijärveä. Oikealla puolella oli Suomen trikoon Onkiniemen tehdas, joka käsittää useita rakennuksia, on rakennettu 1900-luvun alussa. Tehtaassa valmistettiin mm. sukkia ja urheilupaitoja. Tehdastyön loputtua tehdasrakennus oli pienyrittäjien ja käsityöläisten työtiloina sekä taide- ja kulttuuriyhteisöjen harjoittelu- ym-tiloina melkein kahden kahdenkymmenen vuoden ajan.

Ennen nykyisiä rakennuksia trikootehtaan paikalla oli olutpanimo. Onkiniemen tehdaskokonaisuudesta yksi rakennus rakennettiin 1950-luvulla yksinomaan nylonsukkien valmistamista varten. Nyt vuonna 2020 tehdasrakennus, jota ei ole kunnostettu, jäi tyhjilleen odottamaan Särkänniemen uuden asemakaavan valmistumista.

Jatkoimme kävelyä kohti Näsijärveä. Totesimme, että trikootehtaaseen kuuluva rakennus seisoo Näsijärven rannassa - niinikään tyhjillään vailla minkäänlaista käyttöä. Rakennus osoittautui tehtaan entiseksi voimalaitokseksi.

Seuraavaksi vastaan tulivat Onkiniementien vasemmalla puolella As.oy Näsikartanon 1950-luvulla rakennetut rakennukset. Sahanteränkadun oikealla puolella ovat Onkiniemen ”Valkoiset villat”: Alfonso, Amadeus, Amanda ja Julia, jotka on rakennettu 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa.

Ohitettiin Elianderinkadun varteen 1980-luvun puolivälissä rakennetut As. Oy Särkänniemi, joka käsittää punatiilisen kerrostalon ja kaksi ” riviä” rivitaloja.

Näsijärven rannassa, Sahanteränkatu 3:n kohdalla on Elianderin (Ellun ranta) uimaranta uimakoppeineen. Ei tehnyt mieli uimaan! Oli se verran koleinen syyssää.

Rakentaminen jatkui 2000-luvulla Simppoonkadulla ja Haarlankadulla. Talot ovat todella upealla alueella ; keskellä kaupunkia, järven rannalla. Maisema Näsijärvelle kruunaa kaiken. Totesimme, että ranta on Tampereen kaupungin toimesta hienosti maisemoitu. On kävelyreittejä, pieni saarikin, lasten leikkipuisto ja koirapuisto ym. Mitä enemmän voisi asumisalueelta vaatia! Kyllä voi! Palveluita! Aluetta ei ole ruokakauppaa eikä juuri muitakaan palveluita. No, lähellä on sentään autohuoltamo!

Santalahteen valmistui marraskuussa 2016 avattu rantatunneli. Yksi Tampereen ylpeys! Tunnelin sisäänajon ”merkkeinä”; opasteina ovat tunnelin ilmanvaihtopiipun taiteellinen teos ”Tuli” ja teoksen II -osa on nimeltään ”Sade”., joka on Naistenlahdessa osoittamassa sisäänajoreittiä kaupungista länteen ajettaessa. Teokset ovat turkulaisen taiteilijan Jan Erik Anderssonin ”käsialaa”. Pitikö se nyt Turusta taiteilija hakea! Olisihan meillä ollut ”omiakin” taitajia! Taisi olla kilpailutuksen tulos!

Retkemme päättyi siihen, mistä se oli alkanutkin. Emme kuitenkaan malttaneet ohittaa Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n toimistoa. Riitta painoa ovikelloa. Oven tuli aukaisemaan toiminnanjohtaja Päivi Kaltio. Kuulumiset vaihdettiin ja matka jatkui Outin luokse kirjoittamaan veteraaneille itsenäisyyspäivän ja joulun tervehdyksiä.

Päätimme, että seuraavan viikon kulttuuriretki tehdään Näsinkallion, Mustanlahden ja Amurin alueelle.

Jutun kirjoitti Outi Lehtilä ja sitä ”editoi” Sirkka Merikoski

***************************************************************

Allit Näsinpuistossa ja Amurissa kunto-kulttuurikävelyllä

Allien kuntosaliharjoittelun korvikkeena on muutaman viikon ajan ollut noin tunnin kävely eri puolilla Tamperetta. Suorituksen jälkeen on juotu ”palkinto”kahvit ja juttutuokiot pidetty sopivasti kohdalle osuvassa paikassa.

Kolmas retki 12.11. suuntautui Näsinpuistoon. Lähtöpaikaksi sovittiin Hämeenpuiston pohjoispääty, Tirkkosen suihkulähde, jonka on suunnitellut Birger Federley ja kokonaisuuteen liittyvät kolme pronssiveistosta ovat Emil Wickströmin käsialaa.

Suihkulähteeltä kävelimme kohti Tallipihaa ihmetellen Näsilinnankadun pohjoispäädyn isojen kerrostalojen purkutyömaata. Tallipihan sivulta nousimme uusia puisia ”taivasportaita” Näsinpuiston Itäiseen osaan. Sieltä alkuperäisen mallin mukaan rakennetun puisen näköalapaviljongilta Taivaspaikalta avautui silmiemme eteen kaunis kaupunkimaisema. Lähellä paviljonkia sijaitsee mielenkiintoinen erikoisuus. Milavidan tiilinen, 150 vuotta vanha maakellari, jonka Olga Kellariryhmä ry on adoptoinut ja kunnostanut.

Näköalapaikalta laskeuduimme kohti kosken rantaa ja Mältinrannan uintipaikkaa, joka palvelee myös talviuimareita. Näytti siellä yksi naisihminen polskuttelevankin. Täällä matkamme varrelle osui täydessä kukassa oleva siniviolettinen syysasteriryhmä! Kosken rantaa seuraten kävelimme rautatien ja Kekkosen tien alitse Mustanlahden satamaan. Satamasta on hyvät näkymät Näsinkalliolle. Totesimme, että alhaalta satamasta katsottuna toinen kuuluisa taideteos; Kurun haaksirikon uhrien muistomerkki, jonka on veistänyt Yrjö Liipola vuonna 1940, tulee uljaasti oikeuksiinsa. Patsas kuvaa korkealla jalustalla kahden lapsen kanssa seisovaa naista, joka on kääntänyt selkänsä Näsijärvelle.

Lähes paljaasta kallioisesta mäestä syntyi aikanaan 1900-luvun alussa puisto, kun Mustanlahden ruoppauksesta saatiin täytemaata ja syntyneelle alustalle istutettiin puita, pensaita ja perennoja. Näin alkunsa saaneesta puistosta on pidetty myöhemminkin hyvää huolta. Siksi Näsinpuisto on tänä päivänä yksi Tampereen kauneimmista.

Mustanlahden satamassa pysähdyimme muistelemaan entisajan laivaliikennettä, joka oli lähes ainoa yhteys Teiskoon ja Ruovedelle, mutta erittäin tärkeä reitti Tampereelta pohjoiseen. Tervalahti-laiva liikennöi Teiskoon ja Tarjanne ja Pohjola Ruovedelle, jopa Virroille asti. Nyt näytti Tarjanne talvehtivan Mustassalahdessa. Muistelimme, että Hannu Salaman romaani Juhannustanssit alkaa siitä, kun laiva lähtee kohti Teiskoa.

Muisteltiin, että Mustanlahden satamasta on löytynyt ainakin yhden laivan hylkykin.

Jätimme sataman, kuljimme Amurin asuinkortteleiden läpi kävelyteitä seuraten. totesimme, että Väinö Linna-relief, jonka on tehnyt Mauno Kivioja, i sijaitsee Puuvillatehtaankatu 15;ssa hänen entisessä kotitalossaan. Siellä hän kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Päädyimme Työläismuseokorttelin Amurin Helmeen, missä tapasimme kaksi tilapäisesti ”liikuntarajoitteista” allia. Tunnin kävely oli ohi ja vietimme yhdessä vielä toista tuntia kahvitellen ja jutellen – siis pienestä tihkusateesta huolimatta sosiaalisesti hyvä päivä!

Jutun kirjoitti Kaarina Tasanen. ”editoinnin” suoritti ja kuvan otti Sirkka Merikoski

****************************************************************************************

Allit kuuntelemassa historian havinaa Hatanpäällä

Allien kuntosalivuoron korvaaminen kulttuurikävelyretkillä jatkui 17.11. tutustumalla historialliseen Hatanpään niemeen. Kokoonnuimme Ratinassa; paikalla, josta olemme ennen koronaa lähteneet Likkojen lenkille. Kuusi urhoollista allia lähti tihkusateesta piittaamatta historian havinaa uhkuvalle kävelyretkelle. Alkuperäinen tarkoituksemme oli käväistä katsomassa millaiselta Arboretum näyttää marraskuisena päivänä. Kukkaloistosta oli jäljellä kaksi- kolme ruusupensasta, jotka vielä olivat ”hengissä”. Pensaissa oli jopa nuppujakin. Alue on jätetty huolellisesti ja asianmukaisesti hoidettuna odottamaan talven tuloa.

Hatanpään kartano ja Hatanpään niemi kuuluvat vahvasti Tampereen kaupungin historiaan. Historian havina soi ja sykki retkemme aikana melkein korvin kuultavasti.

Hatanpään niemi ja laajat alueet sen ympärillä kuuluivat 1600- luvulla Messukylän suurpitäjään. Hatanpään kartano perustettiin 1690- luvulla. Kartanon omistaja Hans Henrik Boije (1716- 1781) kehitti voimakkaasti maanviljelystä kartanon mailla. Ruotsin kuningas Kustaa III oli Boijen vieraana vuonna 1775. Kuningas antoi määräyksen perustaa läheisen Tammerkosken rannalle kaupungin. Tampereen kaupunki perustettiin 1.10.1779.

Boije, joka oli mukana komiteassa, joka suunnitteli kaupungin perustamista, suositteli, että kaupunki perustettaisiin hänen omistamalleen Tammerkosken kartanon maille. Näin tapahtui, kun Boije myi kartanonsa vuonna 1777 kruunulle perustettavan kaupungin alueeksi.

Hatanpään kartano siirtyi vuonna 1835 ritari Nils Johan Idmanille. Muutama esimerkki kartanon suuruudesta: peltoa oli 600 hehtaaria, laidunta 100 ha. Kaikkiaan kartano käsitti 1459 ha. Lehmiä oli yli 200 ja hevosia 60.

Päärakennus, jonka on suunnitellut Sebastian Gribenberg, valmistui vuonna 1885. Vuosina 1898-1900 valmistui Villa Idman eli Hatanpään huvila (punatiilinen rakennus).

Tampereen kaupungille Hatanpään kartano laajoine peltoineen, metsineen, laidunmaineen kaikkineen siirtyi vuonna 1913, Seon lähes neljän sadan vuoden aikana kokenut monia hyviä ja huonojakin aikoja.

Nils Bertil Idman teki vuonna 1912 suuren kavalluksen, joka johti siihen, että Idmanit joutuivat luopumaan Hatanpään kartanosta. Kartanon osti vuonna 1913 Tampereen kaupunki, joka maksoi kartanosta 2,5 miljoonaa markkaa. Kaupunki muutti kartanon sairaalaksi vuonna 1916. Uuden sairaalan suunnitteli Bertil Strömmer. Vuosien saatossa Hatanpään sairaalaa on uudistettu ja laajennettu ja sen toimiala on muutettu yleissairaalaksi.

Kartanon päärakennuksessa on ollut vuosien ja vuosikymmenten varrella monenlaista toimintaa. Se on ollut psykiatrinen sairaala, se toiminut museona, muun muassa Haiharan nukkemuseo on toiminut siellä. Se on toiminut erilaisten kansainvälisten ja kotimaisten juhlien pitopaikkana jne. Hatanpään kartanon puistot erilaisine puineen ovat oma lukunsa. Niitä pitäisi käydä katomassa jokaisena vuodenaikana nähdäkseen niiden kukoistuksen ja kauneuden.

Retkemme jatkui Hatanpään alueella sijaitsevaan Vaskikotiin, joka on senioritalo: asuinkiinteistö, jossa on 94 omistusasuntoa monenlaisine palveluineen, harrastustoimintoineen ja ruokailumahdollisuuksineen. Rupatellessa ja ruokaillessa/kahvitellessa aikaa kului ainakin tunti. Eräs talon asukaskin kävi meitä tervehtimässä ja kertomassa talon toiminnasta. Hän kertoi asuneensa Vaskikodissa yli kymmenen vuotta ja kertoi viihtyneensä oikein hyvin.

Päätimme, että seuraava torstaikävelyn tutustumiskohde on Pispala.

Jutun kirjoitti Sirkka Merikoski

KUVAPANKKI